Sirmakka

Terveellistätavoiteravintoa kansantajuisestikotikeittiönruokapöytään Tuula Laamanen: Ravintoterapian käsikirja (ISBN 952-99471-1-9 | Amino-Kustannus |
208 sivua | ovh 31,50 € nid., 37,80 € sid.). Ilmestyi IX/04. Kolmas painos 2.3.05. Myydään kirjakaupoissa, hyvin varustetuissa luontaistuotekaupoissa ja suurissa Euromarketeissa.
Moniosaaja TUULA LAAMANEN tunkeutuu suomalaisten
ruokailutottumuksiin naturopaattisesta näkökulmasta ytimekkäästi ja
kiinnostavalla kerronnalla. Niinpä hänen kirjaansa on myyty vajaassa
puolessa vuodessa jo 4000 kappaletta. Yhä useammat suomalaiset oppivat
vannomaan muunkin kuin "hookoonblöön" nimeen. Kun näin tapahtuu,
voittaja ei ole yksin hän joka pysyvästi muuttaa ruokatottumuksiaan.
Terveelliset ruokailutottumukset heijastuvat koko yhteiskuntaan niin
sosiaalisesti kuin kansantaloudellisestikin.

Laamanen on voittamassa "henkilökohtaisen ongelmansa" raivattuaan ihmisenmentävänaukon ennakkoluuloisen, virallisen lääketieteen läpi suoraan ennakkoluulottomien,vaihtoehtoisuuksia etsivien kansalaisten ruokapöytään. Kirjoittaja kaataa myyttejä mennentullen, sillä perinteisten ruokailutottumusten myytin ohella nurin menee nimenomaanvirallisen lääketieteen virtuaalinen ainutlaatuisuus. Sen ylläpito on venynyt kolmannellevuosituhannelle mm. siksi, että lääkärikoulutukseen kuuluu ravinto-oppia vain yksiopintoviikko. Ihmisen jokapäiväinen ravinto ei ole vähäteltävää millään mittarilla, paitsilääketieteen opiskelussa.
Monilahjakkaalla Laamasella on aseenaan mahtava etu, joka useimmilta puuttuu. Hiemantoimittajataustaisena hän osaa esittää asiansa niin että kuulija ja lukija ei lannistu vaaninnostuu. Hän poimii esiin asioita jotka ovat läsnä, tarttuu hetkeen jota kokija ei osaapoimia. Myönnän yrittäneeni lukea paria aiemmin ilmestynyttä muiden tekijöiden kirjaatästä samasta aiheesta, mutta kehnolla menestyksellä, tuskin kolmeakymmentäkäänsivua. Draamateollisuuden puolella HEIKKI TURUSEN Simpauttaja ja Kivenpyörittäjänkylä kokivat saman kohtalon. Muita turusia en ole edes yrittänyt kahlata. Toki Laamasenkirjassa on myös tuttuja asenteitamme, osa niistä kysymyksinä, osa toteamuksina,vastauksinakin. Sekin on kirjan etu. "Tavallinenkin tallaaja" kokee viestin omakseen. Josolotila selvästi huononee, koemme olevamme sairaita. Jos taas olotilamme kohenee,koemme itsemme aiempaa terveemmäksi. Tai: Lihavuuskin on nykyisen käsityksenmukaan fyysinen sairaus, joka rasittaa niin ihmistä itseään, mutta erityisesti valtion jakuntien taloutta. Kiistätkö kun väitän ettet ole tullut ajatelleeksi ylipainosikansantaloudellisia seurauksia? Tuula Laamanen saa tekstiinsä ylimääräistä potkua vetäessään mukaan nykyajanpoliittisia heijastumia. Taloudellinen hyvinvointi on muuttunut fyysiseksi ja henkiseksipahoinvoinniksi. Laamasta voidaan pitää aikamme naispuolisenajarisarasvuona, rinnastus tosin saattaa aiheetta imarrella JARI SARASVUOTA. Voihan ollaniinkin että Sarasvuo on aikamme miespuolinen tuulalaamanen, siis omien oppiensajulistajina. Toisella vain on apunaan tietoisesti haettu julkisuus, toisella yhtä tietoinen eijulkinen taustavaikuttajuus. Toinen on ylimielinen, rikkiviisas, näsäilevä rahastaja toisinkuin Ravintoterapian käsikirjan kirjoittaja.
JUMALAN PUUTETTA
Sen verran kirjoittaja sivuaa "henkimaailmankin oppeja" että vastaanottavaiselle lukijallesyntyy pohdittavaa. Eräs evankelista-parantaja kiteytti asian niin, että ihmisten sairaudet javaikeudet ovat vain Jumalan puutetta. Paranemisen tai muun ihmeen kokeneet ovatmuuttuneet ihmisinä iloisiksi, optimistisiksi ja onnellisiksi. Uskovilla on usein myösterveelliset elintavat ja luontoa tai luonnonmukaisuutta korostavat arvot sekä huikea määrä terveelliset elintavat ja luontoa tai luonnonmukaisuutta korostavat arvot sekä huikea määrämyötätuntoa kärsiviä kohtaan. Näitä ominaisuuksia pidetään terveen ihmisen merkkinäkaikissa vanhoissa kulttuureissa. Ajatustenherättäjänä Laamanen on uskottava jarehellinen niin itselleen kuin lukijoilleenkin.
Mitä naturopatia on? Se on tieteenala, jota voi opiskella kaikkialla maailmassalääketieteellisissä yliopistoissa. Ravintorerapia on naturopaattisen eli luonnonmukaisenhoidon tärkein osa. Jos ihmiset totuttaisivat itsensä yhtä terveelliselle ruokavaliolle kuintotuttavat kotieläimensä, perinteisten lääkäreiden vastaanotoille ei ehkä olisikaan ruuhkia.
Raadollista kyllä, mutta tämä saattaa olla yksi oleellinen vaikutin lääkäreiden nuiviinasenteisiin naturopatiaa kohtaan.
Sisäelinten "kuntotesti" kiinalaisittain selvittää mielenkiintoisella kysymysten asettelulla,onko maksasi jo pelkkä muodollisuus tai kuinka sydän ja ohutsuoli ovat toisistaanriippuvaisia. Vastaava rinnastus tehdään keuhkojen ja paksusuolen kesken.
Suuntaa antavan ruokavaliotestin avulla lukija pystyy määrittelemään, millä etäisyydellähän on ihanteellisesta ruokavaliosta. Rastituksessa kannattaa olla rehellinen jatutustua tulokseen vasta kun koko testi on ruksattu. Selityslogiikka nimittäin vaihtelee -tarkoituksellisesti. Lukijan ei tarvitse pähkäillä, mitä hänen on viisainta tehdä. Laamanenselittää kädestä pitäen. Esimerkiksi maitohappobakteereita kannattaa suosia kymmenistämuistakin syistä kuin ilmavaivojen vuoksi. Itsestäänselvyyksistä itsestäänselvin neste -vesi - elää itsenäistä elämäänsä ja on käsittämätön tietopankki ja elämän ylläpitäjä.
Vanhainkodeissa asukkaiden sanotaan kuolevan vanhuuteensa, kun todellinen kuolemanaiheuttaja on kuivuminen. Vanhuksille annetaan liian vähän vettä. Suomalaisenjohtoveden ominaisuuksista riippuu jopa se joka miehillä useimmiten riippuu. Potenssi jalisääntymiskyky rupsahtavat, ulkoiset ulottuvuudet surkastuvat. Perinteisestirunsassiittiöisen suomalaissperman on aivan viime aikoina todettu romahtaneen lähesbrittiläisen kirnupiimän tasolle. Kuinka moni osaa etsiä syitä juomavedestä! Viagra auttaahetkellisesti mutta hetkellä on hintansa.
Viidenkymmenen sivun jälkeen lukija tietää, mitä hänen päivittäiseen ruokavalioon pitäisisisältyä. Toiset 50 sivua, ja tietomäärä on kasvanut myös sillä, mitä syömämme ruuanpitää saada meissä aikaan. Ruualla on kolme erityisen tärkeää tehtävää: energiantuotanto, elimistön uudistaminen ja vastustuskyvyn ylläpito. Jenkkileffoista voisi päätellä,että vain Hollywoodissa ymmärretään naturopatian päälle ja koko muu kansa keskittyymäkkäreihin. Terveellisellä nälänpoistamisella ei jouduta seuraavaksi taivastelemaan,kuinka kalliiksi painonvartiointi voi tulla. Kysymys sinänsä on kaikkea muuta kuinekonominen. Terveyttä ei voi ostaa ilman itsekuria, eikä aina silloinkaan.
Laamanen kysyy, mikä estää meitä kaikkia tulemasta ryhdikkäiksi, jänteviksi, myönteisiksi,tasapainoisiksi, onnellisiksi, energisiksi, myötätuntoisiksi muita kohtaan. Luettuaan kirjanjokainen tietää vastauksen: ei mikään. Tai jos joku niin sitten vain minä itse.
Ravintoterapian käsikirja kuuluu jokaisen itsestäänhuolehtivan suomalaisen lukemistoon.
Elämä on lopultakin niin lyhyt episodi, ettei sitä pidä pilata ruokapöydässä.

Source: http://www.aminokustannus.fi/jutut/Sirmakka_Ravintoterapia.pdf

Website injectable preauth list includes 2014 new codes.xls

Injectable Pre-Authorization List (Commercial and Non-Government Products only) Highlighted lines indicate Pharmacy benefit Pharmacy vs BRAND NAME DRUG NAME Medical Benefit RESPIRATORY SYNCYTIAL VIRUS, RECOMBINANT FOR IM USEINDIUM IN-111 IBRITUMOMAB TIUXETAN AND YTTRIUM Y-90 IBRITUMOMAB TIUXETANFACTOR IX (ANTIHEMOPHILIC FACTOR, RECOMBINANT), RIXIBUS, PER I.UProlastin-C, Zemaira,

naenta.com

POST-OPERATIVE INSTRUCTIONS FOR SINUS SURGERY These instructions are provided in order to answer questions frequently asked during the post-operative period, and to insure that you get the best possible outcome from your sinus surgery. Please read over them before having surgery, and refer to them in the post-operative period as situations arise. The following items should be purchased prior t

Copyright © 2009-2018 Drugs Today